Musiikki on ollut elämässäni todella suuri henkireikä ja myös rentoutumismuoto, soittaessa nuppi tyhjenee muusta ja nollaa stressin. Rumpuja aloin soittamaan jo kakarana, ei vain ollut paikkaa ja joutui soveltamaan, soitin eräänä uuden vuoden aattona jopa talon parvekkeella mutta huoltomies peeveli kuuli...tuli kiire pois.

 

Muista hyvin ensimmäisen bändivirityksen, talossamme oli kellaritiloissa varasto joka oli tarkoitettu suksille ja muille ulkoiluvälineille. No, minä sanoin että kaikki kellä on joku soitin niin hakekaa, perustetaan bändi. Näin tehtiin, muistaakseni melodikoja oli eniten. Kun sitten piti alkaa soittamaan niin jokuhan huomasi pienen puutteen ja sanoi että eihän me osata soittaa. Miten se ei mieleen tullut! Kun tahto on luja niin osaahan sitä...

 

Kaikenlaista sitten puuhasteltiin mutta ei siit sen kummempaa tullut ja opiskelupaikkoja ei ollut, koulu myi kamalalla hinnalla viulun ja kun menin ensimmäiselle oppitunnille niin opettaja sanoi että huilut esiin, aloitetaan ensin opiskelemaan nuottien aika-arvoja. Menin kotiin mieli mustana, huilu ois pitänyt olla viulutunnilla, sehän on siskon hommaa. Siskoni oli kohtalaisen taitava nokkahuilun soittaja. Ja myös laulaja, lauloi teeveessäkin sirkus papukaijassa. Myös veljeni on hyvä kitaristi, äitini oli loistava laulaja. Isä pysyi taustalla, musikaalinen mies mutta kun oli ennen sotia pyrkinyt Viipurin sotilas-soittokuntaan puhaltajaksi niin hylättiin koska omasi vinot etuhampaat. Itselläni laulu tuli aikuisiällä kun alkoi kiinnostamaan ja oli mahdollisuus opiskella jazz/pop-laulua.

 

Aiemmin minulla oli ns. tanssirautalankabändi The Escorts, bändi oli kasassa kymmenisen vuotta ja mm. upeita solisteja viivähti, kuka lyhyemmän, kuka pidemmän ajan, oli Laura Hihnala josta oli tuleva tangoprinsessa, Vexi Salomaa, Arto Pesonen, laihdutteli aika huippuhienosti telkkarin sarjassa. Jyrki Nurminen, myös tangokilpailija ja näyttelijä. Pisimpään lauloi Matti Harju, upea tulkitsija. Tony Moisio soitti muuten bändissa ekan keikkansa 13 vuotiaana ja tänä päivänä sanoo että sai tuolloin hyvän pohjan soittamiseen, Tonyhan oli bändin epävirallinen kapellimestari jo 15 vuotiaana ellei aiemmin.

 

Perinteet jatkuu, siskoni poika Jasu Moisio soittaa barokkioboeta keskittyen Johan Sebastian Bachin musiikkiin. Hänellä on työtehtäviä ympäri maailmaa ja hän opettaa mm. Sibelius akatemiassa ja Utrechsin konservatoriossa (ampukaa jos muistan väärin tuon) 

 

Poikani Tony Moisio valmistuu kitarapedagokiksi, opettaa kitaran soittoa ja keikkailee useammassa kokoonpanossa.

 

 

Jasu ja oboe

Emmi ja Tony, saa tilata!

Pelataanpa Shadowsia

Matti Harju ja sutijunaa

Kunnianosoitus sotiemme veteraaneille.

Esteriä...no ehkä Dick Dalea..ehkä Tonya... Ainakin svengaa!